leenankuva



kuva1

Mistä kaikki alkoi!
Olin Porin Taidekoulun neljännellä vuosikurssilla ja sain tehtävän. Piti tehdä muotokuva itsestä. Kuvan ei kuitenkaan tarvitsisi olla näköiskuva.

Katselin silloisen kotipihani auringonkukkaa, joka oli syksyllä täynnä siemeniä ja kukinto oli painunut painolastista nuokkuvaksi. Ajattelin kukan muistuttavan omaa tilaani. Olin jo 41 täyttänyt ja oli tunne, että kaikki on tehty yhdellä elämän saralla. Lapset olivat jo isoja, ja tunsin itseni tarpeettomaksi. Olin kuin tuo auringonkukka. Tein siitä akvarellin, joka myöhemmin oli luonnos öljyvärimaalaukselle. Työ jatkui kolmen teoksen sarjaksi.

kuva2

Äitini kuoli dementoituneena taidekoulussa opiskellessani. Voin sanoa, kuihtui pois. Laihtui ja lakastui. Mieli karkasi lapsuuteen ja muistoihin. Auringonkukka oli ollut mallinani ja oli kuihtunut pöydälle. Kuinka se muistuttikaan minua äidistä. Maalasin siitä äidin.

kuva3

Auringonkukka kärsi ja rikkoutui ajan kuluessa, joten se alkoi muistuttaa haurasta pois menevää sielua. Maalauksesta tuli äidin matka taivaaseen.

 

Ruusu tuli elämääni.
Ystävänpäivänä ostin itselleni kaksi upeaa, tummanpunaista ruusua. Olin taidekoulun neljännellä vuosikurssilla ja olin yksin luokkahuoneessa, jossa maalasin. Ruusut eivät kiinnostaneet, olivat liian upeita minun sieluntilaani. Mutta oli aurinkoinen kevätpäivä, ja toisesta ruususta tuli varjokuva seinään.

kuva4

Miten herkältä tuo ruusu näytti varjona. Siitä tuli luonnos seuraavaan teossarjaani.

Tein taidekoulun lopputyönä neljä pitsitaulua. Olin ajatellut pitsien jatkuvan tulevaisuudessa. Olihan pitsi peittävää ja samalla läpinäkyvää.
Niin tuli pitsi ja ruusu elämääni..

kuva5

Toinen ruusuista lakastui samana päivänä, kun olin ostanut sen. Siitä tuli lempiaiheeni pitkäksi aikaa…. Kuihtuva ruusu ja intohimoa ja salaperäisyyttä kuvastava pitsi.

Ruusu on toistunut teoksissani kuihtuneena, varjokuvana, aukkona ja myöhemmin jopa ruusuna, mustana, sinisenä, harmaana, kalvakkana ja hopeisena.

kuva6

 

Ruusu on metafora
Ehdottomasti olen tunnemaalari. Maalaukseni vaikuttavat romanttisilta, mutta totuus on toinen. Kauneuteen voi kätkeä monenlaista.

Ruusun kautta voin katsoa kauneutta ja rumuutta.. .. mielen pahaa oloa. Hopean metallinen ruusu kuvaa kalseaa kylmyyttä, jähmettynyttä paikallaan oloa. Äkkiseltään ruusu vaikuttaa kauniilta, mutta lähemmin katseltuna on kuollut, kylmä metallinen.
Ruusu on muuttunut elävästä elottomaksi.
Se mikä kuvaa elämää, juuret, lehdistö, kukinto, vaihtuu ja jäljelle jää tunnottomuus, kyvyttömyys elää.

kuva9

Niin Pinnassa…
Ruusu on muuttunut varjokuvaksi, joka on juuttunut hopeiseen verkkoon. Hopeisista palasista kokoon kyhätty ruusu kuvaa mielen rikkinäisyyttä. Verkossa kiinni, kuin mielen vankilassa.

kuva10

Kaikki hajoaa…
Ruusu hajoaa ohueksi viivaksi, joka rakentuu moneksi hopeiseksi langaksi ja jälleen vahvemmaksi säröksi.

kuva11

Mutta kuitenkin..
Väri taustalla on punainen, mutta metallisen kylmä pitsi peittää antaen värin näkyä rakosista. Peittävää, mutta läpinäkyvää.
Ruusun alas suuntautuva meno on kuitenkin matka kohti valoa. Toivoa on aina. Maalaus on käännetty nurin, valo tuleekin alhaalta, ei ylhäältä, kuten usein ajatellaan.

Ruusujen piilottelu ja esiin tuominen eri olomuodossa voi myös tarkoittaa hiljaista eheytymistä. Taustalla on aina valo ja toivo.

Väri kiehtoo.
Väriympyrän vastakkaiset värit sulautuvat neutraaliksi harmaaksi. Voi ajatella värin piiloutuvan.
Sanotaan, että vastakohdat täydentävät toisiaan. Vastavärin sekoittuessa tapahtuu neutralisoituminen. Ei asia olekaan ihan yksinkertainen.
Punainen
Intohimo, veri, elämä, lämpö, viha. Kun viha on raivoavaa, näkee punaista. Punainen väri, siihenkin olen kätkenyt vihreän. Vastaväri muuttuu neutraaliksi harmaaksi, mitäänsanomattomaksi, mutta kauniiksi hopeiseksi väriksi, tai hiirenharmaaksi…
Hiirenharmaa, hiirulainen… niin olenko sellainen??? Joskus tuntuu, että en halua kuin piiloutua, paeta tätä kaikkea yltiöpäisyyttä. Hakeutua hiljaiseen piilopaikkaan. Ja onneksi sellainen on TYÖHUONE, miten onnellista on mennä öljyvärin tuoksuiseen huoneeseen ja tehdä sitä mitä sydämestään haluaa. Levittää väriä, sivellä, kaapia, raapia ja välillä on ihanaa ottaa käteensä pieni sivellin ja vetää viivaa antaen viivan kuljettaa.
Voin sanoa että maalaukseni ovat täynnä ajatuksia.



sivusto on päivitetty 26.8.2014